Talvipyöräilyn ei pitäisi olla minulle mikään kummajainen, kun koko kouluaikani aina kuljin fillarilla vuodenaikaan katsomatta. Mutta täällä Helsingissä en ole oikein tuntenut houkutusta mennä liukkaille ajoreiteille tai taiteilemaan pysäköityjen autojen ja liikkuvan ratikan väliin.Kunnes viime viikolla päätin koota itseni ja kokeilla, olenko hiiri vai ihminen.
Olin saanut kutsun tuttavani firman 5-vuotisjuhliin Kaapelitehtaalle. Kun samalla kertaa oli kätevä mennä ostoksille Ruoholahteen, otin auton matkaan. Se oli kello viiden maissa kohtalokas virhe, sillä liikenne seisoi Bulevardin ja Länsiväylän alkupään välillä kuin olisi liimaa laitettu tiet täyteen. Eipä minulla hätää: autorattia vaan kääntämään ja toista reittiä yrittämään. Minä jos kuka tunnen keskustan oikotiet, eikö niin? Vaan joku muukin selvästi luulee ne tuntevansa, koska mistään muualtakaan ei Ruoholahteen päässyt. Ei muuta kuin paluu takaisin talliin. Pyöränkumeissa oli ilmaa, etuvalo kunnossa, kypärän mahtui juuri ja juuri tunkemaan 50-luvun hassun talvihatun päälle ja minihameen kanssa oli onneksi paksut sukkahousut. So far so good, ei kun menoksi - joskin naapurin herra hieman katsoi kummeksuen autotallin tyyli-ikonia, jonka kypäränhihnojen välistä pilkisti hassut turkistupsut. "Miss Eira, I presume", hän ei todellakaan sanonut
Olin kovin tyytyväinen reippaaseen ja pelottomaan menooni, kunnes Eiran sairaalan kohdalla huomasin, ettei takajarru toiminut ollenkaan. Mitä sinä tekisit? Lähtisitkö eteenpäin vain etujarrun kanssa? Matkahan ei ollut pitkä, mutta hetken testailtuani sittenkin päätin että en. Mutta sain kumminkin sen verran renkattua jarruvaijeria, että se alkoi toimia. Eikun matkaan taas. Mutta STX:n telakan kohdalla alkoi tuntua matka kovin raskaalta. Jarru olikin jämähtänyt täysin päälle, ja vain etupyörä enää pyöri. Mitä sinä tekisit? Harmittelin tietysti, etten ole ymmärtänyt aikoinani opetella ajamaan yhdellä pyörällä (etusellaisella), mutta todellisia vaihtoehtoja ei ollut kuin kaksi: nakata pyörä mäkeen ja liftata Kaapelitehtaalle tai nöyrtyä raahaamaan mokomakin rakkine takaisin autotalliin. Valitsin jälkimmäisen ja onnittelin itseäni siitä, että jalkakäytävä oli varsin liukas. Takapyörä liirsi ihan tyylikkäästi mukana, kun puskin pyörää taluttaen kotiinpäin. Ei muuten ollut minihameessa yhtään kylmä.
Autotallissa päätin palata alkuperäiseen suunnitelmaan, joten otin auton taas käyttööni. Kas nythän ei enää mitään ruuhkia ollutkaan, matkallelähtöön kun oli kulunut kokonainen tunti. Kaapelitehtaalta löysin helposti parkkipaikan ja firman synttäreillä tapasin mielenkiintoisia ihmisiä. Mutta kun palasin takaisin kotiin, muistin että kauppareissu oli unohtunut. Siis se syy, miksi alunperin ajattelin mennä autolla. Mutta labor omnia vincit improbus eli ahkera työ kaiken voittaa. Ei sitä joka päivä työtuttavan bileissä piipahtamisen takia nähdä näin paljon vaivaa!